Kuolleiden kaupunki
Olipa kerran kääpiö nimeltään Amisho. Amisho asui Kuolleiden kaupungissa. Siellä hän kävi koulua, joka ei ollut ihan tavallinen sillä koulussa opetettiin taistelemaan. Amisho oli hyvä taistelija. Kaikilla kääpiöillä oli oma syntymämerkki, joka päätti mikä heidän tyylinsä olisi. Tarinamme päähenkilö oli Varjotaistelija. Tarinamme alkaa juuri Amishon 16 vuotis syntymäpäivänä, jolloin kaikki muuttui.
Oli kaunis kesäpäivä. Aamulla olin syönyt kimalais kakkua, joka oli taivaallista. Olin innoissani, koska olin kuullut että 16-vuotiaana voin päästä oikeisiin taisteluihin ja oppia taitoja. Alle 16 vuotiaille ei opetettu esim. piiloutumista, salamurhaamiseen käytettäviä hyökkäyksiä ja muita salaisuuksia joita voi oppia vain jos on opiskellut rankasti. Vihdoinkin olin koulussa. Kaikki ystäväni tulivat onnittelemaan minua. Yhtäkkiä pihalle ilmestyi hevosilla ratsastava vanhahko ihminen jolla oli harmaa kaapu ja musta parta, Mutta en kerennyt edes tervehtiä häntä kun minut vedettiin sisälle vankityrmään. Olin peloissani kun ovi meni kiinni eikä huoneessa ollut ketään. Jouduin olemaan ilman ruokaa kolme päivää ja joka aamu ja yö huusin apua, koska minulla ei ollut mitään tietoa kuka minut kaappasi. Aloin jo tulla hulluksi. puhuin itsekseni ja pyysin apua suurelta Athrakselta. ”Onpa hieno tapa viettää syntymäpäiviä”, hourailin. Silloin huoneeseen tuli mies, jolla oli mustat vaatteet päällä. Silloin tunnistin hänet. Hän oli Varjotaistelijoiden rehtori, joka oli erikoistunut kahdella eri osiolla. Hän oli salamurhaaja ja pimeän soturi. Pimeän sotureita kunnioitettiin lähes yhtä paljon kuin jumalaamme, suurta Athrasta. ”Nyt olet valmis koulutukseen”, kuiskasi rehtori. Kukaan ei tiennyt rehtorimme nimeä, koska aina kun sitä kysyttiin niin hän katosi. ”Selvä”, sanoin asiallisesti. Menimme pimeitä tunneleita pitkin huoneeseen jossa oli hämärää ja viileää. ”harjoittelu alkakoon. Taistelet ensin minua vastaan jotta tiedän kuinka hyvä olet”, hän sanoi. ”Sopii hyvin. Valmistaudu tappioon”, sanoin aika kovalla äänellä. Sitten yritin hyökätä hänen kimppunsa mutta hän olikin kadonnut. Yhtäkkiä tunsin hänen kylmän kätensä minun kaulallani. Rehtori sanoi: ”Nyt siirrymme harjoituksiin, että voisit joskus olla pimeän soturi.” Harjoittelimme Useita vuosia.
Olin 20-vuotias kun olin oppinut pimeyden soturiksi ja halusin taistella. Eräänä päivänä kun olin ystävieni kanssa pelaamassa kansallisurheilulajiamme lamppu hippaa, tuli se sama harmaa kaapuinen mies jolla oli musta parta. Kuulin että hänen nimensä on Duncan ja hän etsi sotilaita, koska tulikansa on terrorisoinut maata. Duncan johti joukoa Harmaat vaeltajat. Harmaissa vaeltajissa on vain taistelijoiden eliittiä. Kaupungissa järjestettiin vuosittain turnaus josta voittajat pääsivät mukaan Harmaisiin vaeltajiin. Kun näin ilmoituksen siitä ajattelin:"Minun on pakko osallistua". Niinpä lähdin ilmoittautumaan turnaukseen. Turnaukseen pääsivät vain karsintojen voittajat. Onneksi minä voitin karsinnoissa ja pääsin itse pää tapahtumaan. Kun olin valmistautumassa ensinmäiseen otteluuni turnauksessa niin olin jännittynyt ja minua huippasi, mutta vihdoin kun sain taisteluvarusteeni niin minua ei enää pelottanut taistelu. Turnajaiset päättyivät minun hyväkseni. Myös 4 muuta onnistui yhtä hyvin kuin minäkin.
Viisi viikkoa myöhemmin pääsin Harmaiden vaeltajien liittymis seremoniaan josta meille ei ole kerrottu. Eräänä iltana Duncan kutsui meidät luokseen ja sanoi:"Hakekaa vettä liekkien lähteestä, laavakansan mailta." "Miksi?", Kysyin. "Ei kysymyksiä!", Duncan ärähti. Lähdimme matkaan. Vaelsimme erämaassa jossa ei ollut Laavakansan joukkoja, koska he olisivat kuolleet nestehukkaan. Yhtäkkiä eteemme ilmestyi rosvojoukko, joka yritti estää pääsymme läpi. "Tulli maksu", sanoi joukkion pomo. "Eihän tässä ole edes mitään rajaa. Miksi pitäisi maksaa?", Kysyin. "Mutta me keräämme myös rahaa uuteen kuninkaalliseen palatsiin." Sanoi Rikollinen. Silloin kysyin:"Oletteko aivan varmoja että haluatte taistella Harmaan vaeltajan kanssa?" "Teistä on Suuri palkkio luvattu Kuninkaamme toimesta. Miehet, napatkaa heidät" Rosvo johtaja ilmaisi. Taistelimme useita tunteja, mutta loppujen lopuksi hävisimme, koska olimme vaeltaneet koko päivän niukalla vedellä.
Heräsimme roistojen kylästä. Meille ilkuttiin ja kaikki ihmiset puhuivat omituista kieltä. Ajattelimme että olisi parempi vain yrittää nukkua yöhön saakka. Yöllä heräsimme kuiskaukseen:"Haluatteko vapaiksi" "miten" kysyin:"täällä on aivan liikaa vartijoita." "Minä tiedän tien." Tyttö vastasi. Kun olimme päässeet pakoon kysyin tytöltä:"Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat meistä?" "Näytit kivalta ja isäni toimi väärin." "Isäsi? Onko isäsi joukkion johtaja?" Ihmettelin. "Olen Tatjanan, Laavakansan kuninkaan oikea perillinen. Isäni on oikeasti kuningas, mutta kaksois sisareni työnsi minut Surujen järveen ja ajauduin Turmion virtaa tänne." Tyttö vastasi surullisesti. "Menkäämme kuninkaan palatsiin. Sinun täytyy saada valta takaisin. Oletko muuten sotaisa ihminen?" Sanoin. "En tietenkään. Vihaan sotaa." Vastasi tyttö. "Hyvä." Sanoin tyytyväisenä. Lähdimme pitkälle matkalle kuninkaan palatsiin.
Kun vihdoin pääsimme Tulimaan pääkaupunkiin Kiirastuleen meidän piti ensin käydä hankkimassa lupa kuninkaan tapaamiseen valvontakomissiolta. Meidän täytyi odottaa 3 kuukautta ennen kuin pääsimme tapaamaan kuningasta.
Kolme kuukautta myöhemmin minulla ja Tatjanalla oli yhdenkuukauden ikäinen lapsi. Olemme juuri saapuneet kuninkaan linnaan ja tapaamme kuninkaan. Yhtäkiä Tatjana tappaa kuninkaan ja Huutaa:"Haha! Luulit että olen kuninkaan tytär. Soturit, teloittakaa heidät." Me hävisimme ja nyt kirjoitan tätä tarinaa suuren Arthaksen Hoivissa. Pitänee kertoa että tulikansa on yksinkertaista väkeä joten se joka on kuninkaan paikalla on kuningas.
